maanantai 20. huhtikuuta 2015

Voiton puolella

Heippa taas ja anteeksi tämä hiljaisuus, ei varmaan tarvi selitellä mitä kävi ja mihin jäin. No vauvakuplaan. Mulle varotettiin et pitää varoa ettei niin käy että unohtaisin itseni tämän kaiken keskellä. No niin taisi kuitenkin käydä. Enkä mä kyllä varmaan vieläkään oo itseäni löytäny, pieniä paloja sieltä täältä. Ja tämä blogi on yksi osa mua, enkä mä ole valmis sitä unohtamaan.

Viimeset puol vuotta on ollu mun elämäni rankin aika ja en vieläkään tiedä että miten mä olen siitä selvinnyt hengissä. Edelleen on ongelmia, suuria sellaisia, mut mulle jo niin tuttuja. Ja ollaanhan tässä paremmalla puolella vauva vuotta jo, eli valoa tunnelin päässä on näkyvissä tuolla jossain. Mä olen menettänyt paljon, ihmisiä ympäriltäni, oman itseni ja osittain myös kunnioituksen mua itseäni kohtaan. Osan voin ehkä saada vielä takaisin, joskus. Mä olen monta kertaa tässä puolen vuoden aikana romahtanut ja koittanut kivuta takaisin ylös mutta romahtanut jälleen. Nyt mä olen päässy siihen puoliväliin ja toivon että enää en takas mene. Hiljalleen takas ylös.

Päivät meillä vaan suoritetaan ja selviydytään. Päivästä toiseen. Viikot ja kuukaudet vaan hurahtelee silmissä. Laihduttamaan oon mielessäni ainakin alottanu jo moneenkin otteeseen, vieläkään siinä kuitenkaan onnistumatta. Muttä kyllä se tästä, kyllä kaikki tästä.

Mulla on teille hirveesti kerrottavaa yhdestä jutusta mitä tein tossa jonkun aikaa sitten, mutta se saa kokonaan oman postauksensa sitten kun siihen taas löytyy aika. Ja tämä postaus jää tämmöiseksi tyngäksi koska mua kutsutaan jälleen.



maanantai 16. helmikuuta 2015

Elämä ennen lapsia

Monikkoblogien sivuilla oli kilpailu jossa on tarkoitus kirjottaa postaus joka käsittelee aihetta elämää ennen lapsia. Siellä on muuten jotain kivaa myös ihan vaan lukijoillekkin ja sieltä löytyy paljon meitä monikkobloggaajia, kannattaa käydä kurkkaamassa.

Mutta se mun elämä ennen lapsia.


Se oli jonkun verran riehakasta elämää, enkä sanois et oon ylpee ihan kaikesta mitä on tullu tehtyä. Koulun olis voinu vaikka käydä ihan kunnialla eikä vaan välillä sillon tällön siellä vieraillen. Mut en kyllä kadu mitään. Tein lapset nuorena, mutta en koe silti että olisin menettäny sitä nuoruuttani. Se vähän reilu vuosi mitä ehdin viettää täysikäsen elämää ennen kun Joel ilmotti tulostaan mentiin kyllä ja täysillä välillä tosiaan ehkä vähän liiankin.


Mä en ollut oikeestaan edes ihan varma haluanko mä lapsia. En ollut edes varma et löydänkö mä mitään parisuhdetta minkä onnistuisin säilyttämään muutamaa kuukautta pidemmälle. Enkä mä todellakaan ollut edes varma että mitä mä haluan tehdä isona. Enkä kyl oikeestaan tiedä vieläkään. En nyt kuitenkaan olis ikinä uskonu että niitä lapsia tulee viisi.


Mä en todellakaan koe että multa olis jääny jotain tekemättä vaikka tein lapset nuorena. Kehotan kuitenkin tarkkaan miettimään että onko valmis siihen mihin moni muu sun ystävä ei ole. On ihan sanomattakin selvää että lasten myötä elämä muuttuu toden teolla. Menemisen ja tekemisen ei todellakaan tarvitse loppua siitä tulee vaan ehkä hieman haasteellisempaa. Mä olen aina ollut sitä mieltä että hyvä äiti on sellainen joka osaa pitää myös itsestään huolta ja ottaa myös sitä aikaa itselleen.


tiistai 10. helmikuuta 2015

Yksi kahdessa

Tää aihe on jotenkin tosi vaikea pukea sanoiksi, aion niin kuitenkin nyt yrittää joten koittakaa pysyä mun ajatuksen juoksun perässä.



Alusta asti olen ollut täysin tietoinen siitä että niitä vauvojahan on nyt kaksi ja kaikkea pitää tehdä tuplasti. Jotenkin silti he on ollut mulle pitkään vain yksi iso vauva joka vaatii vaan tuplasti työtä. Vaihdat yhden vaipan sen jälkeen toisen, syötät yhden vauvan sen jälkeen toisen, saat yhden vauvan nukkumaan ja toinen jo herää. Mä en ole erottanut heistä mitään luonteellisia piirteitä. En ole osannut tutustua heihin yksilöinä vaan enemmänkin yhtenä isona vauvana.



Ulkonäöllisestihän pojat on mun silmiin aika erinnäköiset vaikka paljon samaakin löytyy. Ja jos Valtteri ottaa poskien kasvatuksessa Viliä yhtään kiinni olen melko varma että sekaisin tulen menemään. Tykkään kuitenkin pukea poikia paljon samanlaisiin vaatteisiin koska onhan se nyt ihan tosi söpöä. Jotkut sanovat että haluavat korostaa kaksosiaan yksilöinä juuri sillä että pukevat vauvat eri tavalla tai käyttää jotain värikoodeja tai jotain. Se että onko mulla mennyt sitten juurikin siinä vikaan, sitä en tiedä, mutta aion jatkaa heidän pukemistaan samoilla vaatteilla niin kauan kunnes pojat saa itse valita vaatteensa. Ja kyllä pojat käyttää paljon myös erilaisia vaatteita, ei mulla ole ihan kaikkia vaatteita kuitenkaan kahta samanlaista.



Ensimmäiset ajatukset poikien erilaisuudesta huomasin kun noita refluksi lääkkeitä ja maitoja kokeiltiin, jossain kohtaa ajattelin että voihan se tokikin mennä niin että toiselle sopii tämä ja toiselle ei. Niin ei kuitenkaan käynyt vaan pojat huusivat molemmat samoista asioista ihan yhtä paljon. Sitten rupesin oikein ajattelemaan tätä asiaa ja yritin kiinnittää heissä huomiota nimenomaan niihin erilaisuuksiin. Niitä ei kuitenkaan heti löytynyt vaan nyt vasta pikkuhiljaa ehkä niitä rupeaa erottumaan.



Kesti pitkään kuin väkipakolla pidin heillä samaa rytmiä jos toinen heräsi itse, niin minä herätin toisen. Jos toiselle tuli nälkä syötin toisenkin. Jopa yöllä. Lämmitin molemmille aina samanverran maitoa ja yritin molempia saada syömään kaiken. Yritin aina väkisin saada toisenkin päikkäreille jos toinen sattui nukahtamaan.



Nyt kuitenkin tajuan että vaikka he ovat kaksosia he ovat kaksi erillistä ihmistä erilaisine luonteineen ja piirteineen. Totuus on vain se että vaikka kuinka olisi identtinen kaksonen ei toista samanlaista tästä maailmasta löydy.

  • Vili syö noin 20ml enemmän kuin Valtteri
  • Vili syö yöllä vähemmän kuin Valtteri 
  • Vili nukkuu enemmän yöllä kun sitten taas päivällä hän herää aina aikasemmin ja menee myöhemmin nukkumaan kuin Valtteri.
  • Vili kaipaa enemmän seuraa kuin taas Valtteri viihtyy pidempiä aikoja yksinään lelujen kanssa.
  • Valtteri heräilee yöllä enemmän kitisemään eikä tarvitse aina maitoa.
  • Valtteri nukkuu aina aamulla pidempään kuin Vili
  • Valtteri nukkuu päiväunia sitten taas paremmin kuin Vili 
  • Valtteri lähtee helpommin itkuun mukaan kun Vilikin itkee vaikkei hänellä mikään hätä olisikaan.
  • Vili saattaa naureskella jos Valtteri itkee, tiedä sitten mikä siinä niin hauskaa on

Kesti melkein 4 kuukautta tajuta että heitä on kaksi kahdessa eikä vain yksi kahdessa.

perjantai 6. helmikuuta 2015

Kuulumisia

Anteeksi tämä pieni blogi hiljaisuus, meillä on ollu taas vähän hankalampi jakso tässä ja se on vienyt musta kaikki voimat enkä jaksaisi mitään muuta tehdä kun vaan ne pakolliset.



Mä olen nyt poikien refluksin kanssa taas alottanu ihan puhtaalta pöydältä. Lopetin yrittämästä kaiken maailman eri korvikkeita ja siirryin takasin tuttuun ja turvalliseen nanniin kun kaikki muut aiheutti vaan suurempaa huutoa. Ja lopetin lääkkeet koska en kahden viikon käytön jälkeen nähnyt pojissa mitään muutosta. Meiän lääkärille on näemmä hyvin vaikea päästä. Viime torstaina piti olla aika mutta se peruttiin joten kokeillaan ensi viikon torstaina uudestaan. Ehkä tämä tästä vielä joskus helpottaa, varmaan siihen mennessä kun pojat on 18.



Muuten me ollaankin sitten muiden lasten kanssa yritetty nauttia mahdollisimman paljon tuosta lumesta kun sitä vihdoin on. Eikä tiedä yhtään koska se vesi jakso taas alkaa. Onhan kevään saapumienkin ihan kivaa, mut mä vaan kovin tykkään talvesta.



Tuntuu että mä olen jämähtänyt tähän mun omaan kuplaani ja lapset vaan kasvaa hurauttelee siinä ympärillä. Juurihan Aurora oli ihan vauva vielä, nyt se jo tossa höpöttelee mulle. Välillä ihan omaa kieltään mut kyllä sieltä ihan suomeakin tulee välillä. Joelista täytin tällä viikolla esikoulu hakemuksen! SIIS ESIKOULU!! Missä ihmeen välissä se on mahtanu kasvaa noin isoksi. Joannakin on jo niin reipas päiväkotilainen ja se on selkeästi tehny tosi hyvää Joannalle joka ennen oli hieman omapäinen pieni neitonen.


tiistai 20. tammikuuta 2015

Millä mä jaksan?

Tässä postauksessa on nyt sitten niitä luvattuja kuvia ja välillä jotain positiivistakin asiaa.

Asioita jotka auttaa mua jaksamaan tämän kaiken.

1. No tottahan toki tämä lista on melkein jopa pakko alottaa sanalla PERHE.
Perhe on mulle tietenkin ihan kaikki kaikessa. Eihän missään tässä olisi mitään järkeä ilman tätä maailman mahtavinta porukkaa mun ympärillä. Jos jostain voi olla varma niin siitä että tämä on ja pysyy, perhe on ja pysyy. Tähän lukeutuu siis koko suku mun puolelta ja Mikan puolelta. Ja tietenkin tämä meidän "pieni" ydinperhe.




2. Ne pienet hetket erilaisuutta.
Otsikko tähän olikin vaikempi keksiä, mutta siis ne päivät kun tapahtuu jotain pientä erilaista, jotain mitä ei tapahdu joka päivä. Ne päivät kun ne ei olekkaan sitä tasan tarkkaan samaa rataa menevät. Niitä pieniä asioita on esimerkiksi lumi joka on juuri satanut maahan pitkän vesi jakson jälkeen. Poikkeuksellisen energinen olo ja jaksaa touhuta jotain. Niitä pieniä hetkiä kun saa ottaa vaan osan lapsista ja tehdä jotain kivaa vain niiden kanssa.






3. Ystävät
Ei tule varmaan yllätykseski kenellekään että mulle on ystävät tosi tärkeitä. Jos mulla on erimielisyyksiä jonkun kanssa niin se on mulle hyvin liki jokun näköistä maailmanloppua. Mä olen menettänyt paljon ystäviä tässä lähivuosien aikana, mut se yksi ainot kun on jäänyt onkin sitten kultaakin kalliimpi. Lisäksi oon saanut ystäviä lisää lapsien myötä tietenkin. Jotkut on ollu mukana jo hetken kauemmin ja jotkut on vasta tullut mukaan mut ovat ihan yhtä tärkeitä kun muutkin. Onhan se niin että kyllä mä tarvitsen mun ystäviä varmaan enemmän kun ne mua, mutta ne kaikki myös tietää sen että mä olen aina valmiina auttamaan. KIITOS! ♥ (Tässä on nyt kuvia vaan osasta että jos ei kuvaa tässä nyt ollut niin se ei tarkota sitä että et olis mun ystävä vaan sitä että susta ei nyt löytyny edustavaa kuvaa mun koneelta)




4. Koti
Nyt vihdoista viimein mä olen löytänyt itelleni sen mun oman linnani. Mä nautin olla kotona, mua ei ahdista olla kotona ja tämä on vaan niin ihana ja meille juurikin se koti.






Vaikka tuntuu välillä siltä että ei ole mitään millä saisi voimaa jaksaa eteenpäin, kannattaa välillä pysähtyä ja miettiä että mitä hyvää sun elämässä on ja mikä tekee sut onnelliseksi.

Mikä on teille se voima jolla jaksatte eteenpäin? Mistä te olette onnellisia?

maanantai 19. tammikuuta 2015

Refluksi x2


Nyt se löytyi se pieni hetken rauha että pääsin istahtamaan koneelle. (ja niinkuin arvasinkin niin heti kun sain ton lauseen kirjotettua kuului se byää heti tuolta pihalta missä poikien olis tarkotus nukkua)

Vihdoin kun tuossa reilu viikko sitten sain päähäni iskostettua ajatuksen että kyllä me tästä selvitään kaikki menee ihan hyvin ja tämähän on se ikä kun pikkuhiljaa pitäisi ruveta poikienkin rauhoittumaan, sitten se alkoi, kova huuto iltaisin, korvia ja etenkin sydäntä raastava voimaton itku kun toisia sattuu johonkin, mihin? en tiennyt. Kuvittelin ja toivoin sen olevan korvatulehdusta (taas). Kun siitä muutaman päivän päästä mentiin lääkäriin menin sinne sillä odotuksella että antibioottien kanssa lähdetään pois. No ei se ihan niin sitten mennyt.

Kaikki vauvathan pulauttelee. Jotkut paljon ja jotkut vähän enemmän. Missä menee se raja että se on normaalia. Joannalla oli lievä rakenteellinen refluksi joka meni ohi sitten kun Joanna kasvoi. Joanna pulautteli PALJON. Ajatus refluksista ei edes käynyt mielessä koska eihän pojat nyt paljon pulauttele. Ihan normaalia määriä vaan. Ainot mihin kiinnitin enemmän huomiota oli se että poikien pulauttelu saatto tulla mooooonta tuntia siitä kun oltiin syöty ja se oli ihan kirkasta.

Kerroin lääkärille pulauttelusta, muutaman lisäkysymyksen jälkeen lääkäri kurkkasi poikien kurkunpäät ja sanoi niiden olevan kun kaksi marjaa, ihan kirkkaan punaiset molemmilla. Tulehtunut. Sen verran minäkin siis ymmärsin, että ne on vatsahappoja mitkä sieltä nousee ylös ja ärsyttää kurkun. Ei ihme että meillä on vähän huudettu. Lääkäri päätti että meillä vaihdetaan korvike siihen nutrilon omneoon ja lääkkeeksi saatiin gaviscon. Menin kotiin itku kurkussa että mitä nyt vielä. Sokeasti kuitenkin ajattelin että no nyt vihdoin helpottaa.

Menin kotiin, passitin Mikan kauppaan ja apteekkiin. Onnellisena lähdin antamaan pojille tätä ihmeellistä korviketta jonka kuului pelastaa meidät. Pojat söi vähän huonosti koko annoksen ihan kuin tietääkseen että ei tämä ei muuten käy. Ruokailun jälkeen meni noin kymmenen minuttia ja sitten se alkoi. Molemmista pojista niin suunnattoman kamala itku että ei tosikaan. Ajattelin vain että no ei mitään kestää hetken että suolisto tottuu uuteen maitoon kyllä se tästä. Meni päivä, meni toinen, helpotusta ei havaittavissa missään muodossa. Soitin lääkärille. Saatiin eri lääke. Haettiin se apteekista. Ja no ei, ei auta. Muistan lääkärin sanoneen että voi mennä muutama päivä että tämä uusi lääke alkaa vaikuttamaan ja voi olla että oireet pahenee hetkeksi että sitten pitäisi kyllä helpottaa. Päätin olla antamatta sitä omenota vaan kokeillakseni että auttaako se huutoon ja huudot väheni vähän. Meni päivä, parikin huutoa huutoa huutoa ja vähän lisää huutoa. Itkettiin poikien kanssa yhdessä. Tunne siitä että teen kaiken väärin valtasi mut ja olin valmis lyömään hanskat tiskiin. Ainot miten poikien oli edes vähän hyvä olla oli pystyasennossa sylissä.

Nyt tästä kaikesta on muutama päivä aikaa ja on ehkä havaittavissa että valtterilla rupee helpottamaan, Vilillä ei ihan vielä, tiedä sitten helpottaako ollenkaan. Lähdenkö vilin kanssa siihen rumbaan missä kokeillaan kaikki mahdolliset eri lääkkeet ja maidot ennenkuin se oikea löydetään. Valtterinkaan kohdalla en vielä iloitse. Eräästä facebook ryhmästä sen opin. Refluksi on sellanen S******N pirulainen, mikä saattaa hetkeksi helpottaa ja sitten palata niinkuin meille on hyvin yleistä että kun vihdoin luulen että nyt se kaikki on ohi niin eiiii jotain tulee vielä. Ja vielä varmemmin nyt kun menin sen ääneen tänne sanomaa.


Josain kohtaa vielä te lukijat ketkä olette seuranneet mukana saatte taas lukea niitä normaaleja postauksia siitä kuinka meitä ei mikään vaivaa. Niitä normaaleja arjen postauksia, jopa sellaisia jossa on kuvia. Kiitos kuitenkin kun jaksatte olla mukana niin hyvässä kuin pahassakin. KIITOS!! ♥

perjantai 9. tammikuuta 2015

Suurperheen ilot ja surut

Tämä ajatus on pyöriny päässä jo vaikka kuinka kauan mutta en oo saanu aikaseksi toteutettua, nyt siis tämän vuoro. Ajattelin koittaa teille listata suurperheen hyviä ja huonoja puolia. Ja kannattaa taas muistaa et nämä on vaan mun mielipiteitä.


- On sulla kuinka iso sänky tahansa se käy joka yö ahtaaksi, eli vaikka varsinaisesti lapset ei herätä sua koko ajan jostain syystä sä heräät jokatapauksessa siihen että sulla mitä luultavammiin on jonkun varpaat tai hiukset suussa.

- Sua mitä luultavammin ei pyydetä enää mukaan mihinkään. Koska ethän sä kiireiltäsi ehdi mihinkään. 



- Oletettavasti ihmiset jotenkin pelkää tulla teille kylään koska teillä on niin kova meteli että sama on kun yrittäisit mennä rauhassa juomaan kahvikuppia lastentarhaan. Ja sustahan heti tulee yksi lapsenvahdeista ja sut laitetaan heti vaihtamaan vaippaa.

- No teillä luultavasti useinmiten meteli on niin kova että mitkään kuulosuojaimet ei sitä peitä. 



- Ruokaa saa aina tehdä pienen armeijan verran. Ja kaupasta ei ikinä tarvi kotiutua pienen kassin kanssa. Tai pienen kuitin kanssa.

- Riittämättömyyden tunne on aina välissä mitä kamalin. Joka lapsen kanssa pitäisi ehtiä tekemään yhtä jos sun toista, mutta ei sitä vaan ehdi.



+ Jokainen noista miinus puolista sopii ihan täydellisesti myös tänne plus puolelle.

+ Mitä luultavammin sun ei tarvi ikinä olla yksin.



+ Lapset on mitä parhaimpia lohduttajia. Ei tarvi kun ottaa tuolta yksi poni tai turtles hahmo käteen niin kaikki maailman murheet unohtuu.

+ Sulla on monta ihmistä ketä rakastaa sua täydellä sydämellä. Ja täysin esteettömästi.

+ Kun teillä illan tullen se hiljaisuus laskeutuu edes tunniksi. Se hiljaisuus on mitä mahtavin. Ja kaikki päivän inhottavat ja ärsyttävät asiat katoaa.



++++++++++ On elämän suurin rikkaus saada lahjaksi jotain noin ihanaa ja vielä noin monta kappaletta. On tosiaan päiviä kun mietin että mitähän sitä on tullu tehtyä ja onkohan tullu haukattua liian iso pala purtavaksi. Mut ei nämä kaikki rikastuttaa mun elämää niin paljon. Ja mä en osaa kuvitella elämääni ilman yhtä ainottakaan niistä! ♥